Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta

Ann Heberlein: Pieni kirja pahuudesta

Suomennos: Ulla Lempinen

Atena 2011, 293 sivua.

Päättäessäni lukea tämän kirjan kuvittelin nimessä olevan määreen "pieni kirja" viittaavan sivumäärään, mutta kävikin ilmi, että sivumäärä on ihan normaali, mutta kirja on muuten ulkoisilta mitoiltaan hieman tavanomaista pienempi. Myös käytetty kirjasin näyttää hieman pienemmältä, joten loppujen lopuksi tämä taitaa tekstimäärältään olla ihan tavallinen kirja.

Pahuus on kiehtova aihe, ja siitä riittäisi kyllä käsiteltävää suurempaankin kirjaan. Näyttää siltä, että kiinnostavimpia ovat kysymykset, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta. Sen vuoksi niitä jaksetaankin pohtia vuosisadasta ja sukupolvesta toiseen. Pahuuden alkuperä on yksi tällainen kysymys. Jo se fakta, että vastaukseksi tarjotaan jotain jumalallista kuten saatana, on epäsuora osoitus siitä, ettei hyvää järkiperäistä selitystä ole. Senpä vuoksi ei Heberleinkään sellaista yritä tarjota, vaan tyytyy tarkastelemaan pahuutta eri kanteilta.

Pahuuden tarkastelu on tehty hyvin. Aluksi määritellään, mitä pahuus on, onko sitä olemassa ja millaisissa muodoissa se esiintyy. Tarkastellaan erikseen tekoja yrittäen selvittää, onko olemassa tekoja jotka ovat puhtaasti pahoja; sellaisia joita ei ole mahdollista perustella minkäänlaisissa - ei edes kaikkein mielikuvituksellisimmissa - tilanteissa. Äärimmäiseksi esimerkiksi tällaisesta otetaan tilanne, jossa ihmiselle annettaisiin valta poistaa kaikki paha maailmasta, mutta sitä varten hänen pitäisi tappaa yksi viaton ihminen. Oikeuttaisiko sekään tätä tappamista? (Isä uhraa poikansa pelastaakseen sillä koko ihmiskunnan. Oletteko ikinä kuulleet siitä tarinasta?)

Sitten siirrytään tarkastelemaan pahan alkuperää. Onko paha kenties lähtöisin ihmisestä itsestään vai ovatko pahoihin tekoihin syyllistyneet vain olosuhteiden uhreja? Jälkimmäinen kysymys pelkistyy osittain kysymykseksi vapaan tahdon olemassaolosta, sillä jos on erotettavissa olosuhteet, joilla ihminen saadaan tekemään pahoja tekoja, niin millä tavoin hänen tahtoaan voi pitää vapaana? Erityisen kiinnostava on luku, jossa kerrotaan pahoiksi leimatuista lapsista.

Loput kirjasta tekeekin yhteisöllisiä havaintoja, mikä näyttää minusta lähestyvän koko alkuperäisen kysymyksen ratkaisua. Yksi luku keskittyy kostoon ja rangaistuksiin, mikä menee hieman ohi itse aiheesta, mutta on hyvin kiinnostava ja sitä tarvitaan tämän yhteisöllisen näkökulman perusteeksi. Yhteisöllisiä havaintoja ovat mm. se, että miehet tekevät sekä rikoksia että pahoiksi luokiteltavia tekoja huomattavasti naisia enemmän ja toisaalta se, miten on luotavissa olosuhteita, jotka saavat aivan tavallisia ihmisiä tekemään pahoja asioita (huomaa, että ei kuitenkaan kaikkia).

Kirjailijan näkemys näyttää olevan se, että pohja pahuudelle rakentuu välinpitämättömyydestä. Sillä, että emme aktiivisesti nouse vastustamaan pahuutta sitä kohdatessamme, annamme sen kasvamiselle ja kehittymiselle hiljaisen hyväksyntämme ja olemme itse niitä syyllisinä pidettäviä sivustakatsojia, jotka eivät tehneet mitään vaikka olisivat voineet.

Yksi kiinnostava huomio on se, miten kirjailija käyttää kaunokirjallista fiktiota edustavia kirjoja perusteluna faktoina pitämilleen asioille. Esimerkit on valittu siten, että lukijan intuitio hyväksyy ne mukisematta, mutta kriittisesti tarkastellen tämä menetelmä ei taida aivan kestää päivänvaloa. Itse lukijana koin kylläkin nämä esimerkit huomattavasti mehukkaampina lukea kuin tositapahtumiin perustuvat oletetut vastineet olisivat olleet, sillä uskon sellaisia tarvittaessa löytyvän.

Tämä on mainio kirja. Se käsittelee aiheensa juuri sopivan perinpohjaisesti ja käytetyt esimerkit ovat kiinnostavia. Suosittelen, mikäli olet ikinä tullut pohtineeksi pahuuden alkuperää!

Kurkkaa myös Hannan mietteet!