perjantai 18. lokakuuta 2013

Miina Supinen: Säde

Miina Supinen: Säde 
Kansi: Elina Warsta 
WSOY 2013 
Sivuja: 328 

Säde on parikymppinen, pienikokoinen blondi, jota voisi pitää moraaliltaan löyhänä. Kotona hänellä on poikaystävä Antti, mutta se ei estä paneskelemasta milloin kenenkin kanssa, eikä Anttikaan sitä pane pahakseen, hänellä kun on lupa samaan omalla tahollaan.

Kirjan toinen päähenkilö Vic Allcock on kuollut. Eläessään hän oli englantilainen arkeologi, jolla oli niinikään löyhä moraali, paljon naisia, joista tärkeimpänä Säde. Kuolemastaan huolimatta Vic toimii omalta osaltaan kirjan kertojana. Hän on tietoinen elämästään ja kuolemastaan, ja väitteensä mukaan myös tulevaisuudesta, mutta ei ikävä kyllä tule paljastaneeksi siitä mitään.

Vic on saanut työtarjouksen Suomesta vanhalta ystävältään Voula Papadapoulokselta, joka toimii jonkinlaisen pakanallisen uskontokultin johtajattarena. Suomessa ollessaan hän haluaa tietysti Säteen petinsä lämmittäjäksi, ja niin kirjaan saadaan aina vain lisää seksiä, josta ei muutenkaan ollut puutetta.

Kirja keskittyy kuvaamaan pääasiassa Säteen ja Vicin suhteen eri vaiheita, sivujuonen ollessa tieteellisen maailmankuvan ja muinaisjumaliin uskovan kultin yhteentörmäyksessä. Säteen isä on sattumalta ollut Suomen johtavia skeptikkoja, ja tehnyt kovasti työtä kaikenlaista hihhulointia vastaan. Antti taas on asperger-persoona, ja edustaa myöskin järjen ääntä puhtaimmillaan. Tämä sivujuonne on ilman muuta kirjan mielenkiintoisin osuus, mutta sen käsittely jää kuitenkin vajavaiseksi. Säteen isä on kuollut ja Antti on luokitellaan neuropsykologisesti poikkeavaksi. Vastapuolella Voula on niin voimakas persoona, ettei hän alennu järkiperäiseen keskusteluun skeptikkojen kanssa, vaan jyrää kaikki pelkällä olemuksellaan. Näin ei keskustelua pääse syntymään lainkaan. Vic ja Säde liikkuvat kahden vaiheilla, tosin valittavana ei ole tiede ja uskomukset, vaan välinpitämättömyys ja seuraavan panon ajankohta.

Henkilöinä Voula ja Antti olisivat olleet kiinnostavampia kuin Vic ja Säde, mutta jälkimmäisistä on voinut kirjoittaa kevyempään sävyyn ja huumoriakin tavoitellen, siinä paikoitellen onnistuenkin.

Viihdyttävää luettavaa tämä oli, ei ollut mitään vaikeuksia lukea kirjaa loppuun. Pikemminkin jouduin välillä pakottautumaan jättämään lukemisen sikseen, jotta yöunetkin saisivat niille kuuluvan ajan. Viihteenä tähän kannattaakin suhtautua, sillä muutoin sisältö jää laihanpuoleiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti