torstai 28. elokuuta 2014

Jari Tervo: Revontultentie

Jari Tervo: Revontultentie
WSOY 2014
Sivuja: 312

Esikoinen aloitti Tervon omaelämäkerrallisen sarjan, jonka toinen osa tämä kirja on. Esitysmuoto on edelleen päiväkirjamainen, joskin kirjoittaja vaikuttaa huomattavasti kokeneemmalta kuin se 14-vuotias, jonka kynästä teksti on olevinaan peräisin.

Edelliseen osaan mainitsin kuuluneen ajankuvan kuvauksen, mutta tässä se elementti ei enää ole juurikaan läsnä. Se on luonteva ratkaisu, sillä aikaahan näiden päiväkirjojen välillä on kulunut kovin vähän, eikä sikäli mitään uutta olisikaan. Aikatasoja on käytössä vain kaksi - tällä kertaa nykyhetken lisäksi Erkki-setä muistelee aikaansa rintamalla jatkosodassa. Siitä aiheesta on ehditty kirjoittaa muutamia kertoja aiemminkin, mutta silti Tervo onnistuu keksimään jotain omaperäistä - tai ainakin oletan kyse olevan fiktiosta.

Jari itse on ehtinyt varttua sen verran, että pari vuotta vanhempi Irene on tärkeä haaveiden kohde. Jopa niin tärkeä, että kun Jari saa tältä Tiedonantajan, on poika saman tien valmis kulkemaan uuden opettajansa mukana alan tilaisuuksissa kertomassa mm. siitä, miten isänsä riistää palkollisiaan. Minkä riistämiseltään ehtii, isä suunnittelee ja myös toteuttaa perheen uutta rivitaloasuntoa.

Tärkeän episodin muodostaa perheen junamatka Moskovaan. Siellä melkein ihan kaikki on paremmin kuin Suomessa. Sukkahousuja on ehkä vähemmän, mutta minihameita näyttää olevan paljon enemmän, mikä teinipoikaa suuresti ilahduttaa. Lukijaa ilahduttavat monet muutkin matkan käänteet.

Moskovan lisäksi Jari pääsee opettajansa mukana festivaaleille Berliiniin. "Ich heisse Jari. Können wir, gnädige Fräulein, Liebe machen, bitte." Siinähän se tärkein fraasi, joka matkalaisella mielessään on. Minulta festivaalin varsinainen tarkoitus jäi hämärän peittoon, eikä se kyllä joka hetki matkalaisillakaan tuntunut kristallin kirkkaana loistavan. Tällä tavalla pääsee luontevasti kuvailemaan silminnäkijänä muutakin kuin Rovaniemeä.

Tämä on oivallinen jatko-osa Esikoiselle, mutta arvioni mukaan toimii myös itsenäisenä. En kylläkään näe mitään syytä, miksi joku lukisi vain tämän ilman edellistä, kuten en sitäkään, miksi aloittaa tästä eikä ensimmäisestä osasta. Oikea tapa on edetä järjestyksessä, ja Tervo osaa kirjoittaa riittävän mielenkiintoisesti pitääkseen lukijat koukuttuneena kiinni tarinassaan. Oma jälkimakuni tästä jäi hieman edellistä laimeammaksi, mutta toisaalta odotan innolla seuraavaa osaa, josta en yhtään epäile etteikö sekin olisi tulossa. Hyvää kannattaa odottaakin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava 2014
Sivuja: 317

Kukapa ei olisi joskus haaveillut lottovoitosta. Oikein isosta sellaisesta. Niin tekee myös Kaikki oikein -kirjan päähenkilö Eevi. Hän on ollut 15 vuotta naimisissa Karin kanssa. Heillä ei ole lapsia, eikä näytä olevan tulossakaan. Kosmetologin työ tuntuu kovin tylsältä, ja iänikuinen penninvenyttäminen saa arjen tuntumaan kovin tylsältä: ei ole mitään odotettavaa. Ilmeisesti päähenkilöllämme ei ole myöskään harrastuksia. Shoppaaminen olisi kivaa, mutta sehän vaatisi rahaa.

Kari puolestaan vaikuttaa kohtuullisen tyytyväiseltä elämäänsä. Hän ei lasiin sylje, kavereiden kanssa on kiva puuhastella musiikin parissa ja kotonakin on vaimo odottamassa, asiat ovat siis oikeastaan ihan hyvin mallillaan. Jos Eevillä ei ole mitään odotettavaa, niin Karille riittää se, kun seuraava ryyppykerta on nopeanpuoleisesti edessäpäin.

Hetken mielijohteesta Eevi tulee jättäneeksi lottokupongin, ja tietysti voittaa yksin seitsemän miljoonan päävoiton. Pariskunnan elämä kokee mullistuksen, tai ainakin sille on taloudelliset edellytykset olemassa. Mutta mitä sellaiset ihmiset rahalla tekevät, jotka eivät haaveile oikein mistään? Pelkästä rahapulasta vapautumiseen ei vielä tarvita paljonkaan. Myöskään alkoholistin elämä ei valtavasti muutu, jos hän vaihtaa halvan viinan vähän kalliimpaan.

Jos muuttuu kertaheitolla rikkaaksi, ja myös läheiset saavat siitä tietää, niin on turha kuvitellakaan kaiken pysyvän ennallaan. Äkillinen rikastuminen muuttaa väistämättä muiden suhtautumista, ja sen saa myös Eevi kokea. Veikkauksen johtajan suuhun on pantu viisaat sanat: "kaikki haluavat lottovoiton, mutta kukaan ei halua olla lottovoittaja." Useimmat haluaisivat pitää aiemman elämänsä sellaisenaan ja muuttaa ainoastaan sen, että rahaa on paljon enemmän, ja sitä pitäisi myös voida käyttää kaiken muuttumatta. Kokolailla mahdoton yhtälö, sanoisin.

On hauskaa lukea, mitä pariskunta lottovoittajana päätyykään tekemään ja miten heidän elämänsä muuttuu. Härkönen ei tarjoa mitään suoraa reseptiä, miten voittajan tulisi menetellä, muttei onneksi myöskään kuvaa voittoa viime kädessä onnettomuutenakaan. Voittajankaan rahahuolet eivät ole suinkaan ohi, ne ovat vain muuttaneet muotoaan.

Tämä oli oikein viihdyttävä kirja. Olen joskus ammoisina aikoina lukenut Häräntappoaseen, mutta näyttää vahvasti siltä, että joudun lukemaan Härköseltä vielä jotain muutakin.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Mitä Matti tarkoittaa?

Mitä Matti tarkoittaa? - Esseitä Matti Nykäsestä
Toimittanut Benita Heiskanen
Savukeidas 2013
Sivuja: 147

Kaikki tuntevat Matti Nykäsen. Urheilusankari ja erityisesti lööppijulkkis. Matti on saanut niin valtavan määrän palstatilaa, nimitys "koko kansan Matti" pitää paikkansa useammallakin kuin yhdellä tavalla ymmärrettynä. Hänen repliikeistään on koottu kokonainen kirja, joskaan se ei ole juuri tämä.

Olisi kuitenkin parempi sanoa, että kaikki kuvittelevat tuntevansa Matti Nykäsen. Se Matti, joka lehdissä näkyy, on niiden omaa tuotosta, jolla ei välttämättä ole paljonkaan yhteistä oikean ihmisen kanssa. Niinpä parhaiten olisikin sanottu, että kaikki tuntevat ilmiön nimeltä Matti Nykänen. Tässä kirjassa on seitsemän esseetä, jotka käsittelevät nimenomaan tuota ilmiötä eri kanteilta.

Urheilija, alkoholi, musiikki, ilmiön koomisuus, parisuhteet, suomalainen suurmies ja Matti yleisön kannalta - siinä ne näkökulmat, joihin esseet tarttuvat. Itse olisin kaivannut lyhyen katsauksen myös synkempään puoleen, eli Mattiin moninkertaisena väkivaltarikollisena, mutta on toisaalta ymmärrettävää, että tällainen kirja pyrkii pysyttelemään jokseenkin positiivisena. Vastapainona olisi myös hauskaa kuulla, millainen Matti on ihmisenä, mutta sehän ei oikeastaan tähän kuulukaan, kun aiheena on nimenomaan ilmiö, ei ihminen.

Tämä on aika hauska idea kirjalle, ja Savukeidas on näemmä julkaissut muitakin vastaavia. Täytynee tutustua.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri
Atena 2012
Sivuja 231

Rajanaapurin tulin valinneeksi sen vuoksi, että nimi oli blogeista tuttu ja se sattui olemaan kirjastossa vapaana e-kirjana. Olen jonkun yksittäisen Lipastin blogitekstinkin lukenut, mutten silti osannut odottaa kirjalta oikein mitään.

Kertoja on arviolta viisikymppinen lapseton leskimies, joka on ammatiltaan historianopettaja. Kotona on kaikki ollut valmista jo vuosikausia, ja suoraan sanottuna hänen elämänsä vaikuttaa kovin tylsältä. Työn ja pakollisten kotiaskareiden lisäksi taidetaan mainita vain lehdenluku. Selvästikin jollekin harrastukselle olisi tilausta. Tai olisi siinä tapauksessa, että hän sattuisi asumaan jossain muualla.

Naapurina hänellä on kuusilapsinen perhe, jonka isää voi kutsua toimeliaaksi. Työ ei häntä juurikaan tunnu rasittavan, vaan aika kuluu siinä, mitä hän suinkin sattuu laajalta tontiltaan tehtäväksi keksimään. Ruohonleikkuu tai muu järjestyksenpito ei tosin niihin kuulu, mutta esimerkiksi jykevän hirsisen saunamökin rakentaminen sen sijaan kuuluu. Kustannuksetkaan eivät pääse kiusaamaan, jos hirret tulevat omasta metsästä ja kaiken mahdollisen yrittää tehdä itse. Ja jos jotain valintoja on tehtävänä, niin valinta osuu siihen, mitä suinkin nurkista sattuu valmiina löytymään.

Kertojaamme kiinnostaa suuresti naapurin edesottamukset, ja hän seuraakin niitä innokkaasti lähietäisyydeltä, mutta jättää tarkoituksella tekemisen sikseen. Koska kyse on hauskasta kirjasta, niin naapurusten näkemykset soveltuvista toimintatavoista eroavat toisistaan useinkin melkoisesti, kertojan panostaessa huomattavasti enemmän mm. sellaisiin seikkoihin kuin työturvallisuus. Naapuri näyttää tekevän asioita hölmösti, vaarallisesti ja suunnattoman raskaasti, mutta myös sinnikkäästi ja sen vuoksi ajoittain myös valmiiksi saaden.

Rajanaapuri on ilman muuta miesten kirja. Tärkeä osa sisällöstä on naapurusten ajatustenvaihdossa, missä he ehtivät käsitellä paljon muutakin kuin juuri käsillä olevaa askaretta. Naapurin työmaa ja perhe-elämäkin näyttää välillä silkalta kaaokselta, mutta silti kertoja ilmiselvästi häntä kadehtii. Tässä taidetaankin tarjota kirjailijan näkemys siitä, mikä miehelle on tärkeää: iso perhe ja itse rakennettu sauna. Niiden eteen voikin riskeerata kaiken muun.

Kirja yllätti minut varsin positiivisesti. En yleensä lue montaa kirjaa samaan aikaan, mutta tämän tulin sattuman johdosta aloittaneeksi. Yritin jatkaa toisella, mutta tämä houkutti enemmän.

Suosittelen lämpimästi kaikille miehille, enkä kiellä naisiakaan lukemasta.

maanantai 11. elokuuta 2014

Piper Kerman: Orange is the New Black

Piper Kerman: Orange is the New Black - Vuosi vankilassa
Suomennos: Oona Timonen
Otava 2014, alkup. 2010
Sivuja: 458

Tässä on jälleen kirja, joka oli postista ilmestynyt pöydälleni. Kansi ei ole kovinkaan lupaava, sillä se näyttää mainostavan yksinomaan tv-sarjaa, joka mitä ilmeisimmin on nähtävissä nettipalvelun kautta täälläkin. Koen kuitenkin vankilatarinat jostain syystä niin kiinnostaviksi, että otin tämänkin rohkein mielin luettavaksi.

Piper Kermanin elämä oli mallillaan siihen saakka, kunnes hän saikin yllättäen syytteen kymmenen vuoden takaisista huumausainerikoksista. Tunnustettuaan syyllisyytensä hänet tuomittiin 15 kuukaudeksi vankeuteen, ja Yhdysvalloissa tuomiot näyttävät olevan ehdottomia. Vankilaan meneminen on tietysti valtava muutos, ja se saakin ansaitsemansa huomion.

Mielenkiintoisinta vankilaan menossa on se uusi, tuntematon tilanne, joka edessä vaanii. Vanki itsessään on kuitenkin lähestulkoon täysin järjestelmän armoilla, joten hänen näkökulmastaan on tuurista kiinni, millaisissa oloissa rangaistuksensa joutuu kärsimään. Päähenkilön kaltaiset vangit pääsevät yleensä matalan turvallisuustason yksikköön, mutta entä jos niin ei satukaan käymään? Varmaankin asiaan voisi yrittää anoa muutosta, mutta siinäkin tapauksessa olisi ihan samalla tavalla muiden ihmisten armoilla kuin alun alkaenkin. Samaten ne ihmiset, jotka valikoituvat esimiehiksi, työtovereiksi ja kämppiksiksi, samaa suurta tuntematonta.

Suurin osa kirjasta kuluu "olemiseen", eli siihen kun arki on alkanut ja sen tapahtumiin. Siinäkin on oma mielenkiintonsa, mutta kovin rauhalliselta meno tuntuu sellaisen mielestä, joka on katsellut telkusta vaikkapa Kylmää rinkiä. Vangit eivät tapakaan toisiaan joka kappaleessa, eikä myöskään eristyssellien ovet käy tiuhaan tahtiin.

Kirjan luettuani huomasin, että sen pohjalta tehty tv-sarja onkin komedia. Mitään siihen viittaavaa en lukemastani löytänyt, joten kirja on selvästikin kirjoitettu sarjaa realistisemmalla otteella. Totta puhuakseni minua ehtikin ihmetyttää, miten tekstin pohjalta saisi tehtyä tuntitolkulla ohjelmaa.

Vankilateemasta huolimatta en jaksanut tästä erityisemmin syttyä. Arvelisin kohderyhmän löytyvän enemmänkin naisista. Mitään vaikeuksia loppuun lukemisen suhteen ei sentään ollut, sijoitan ryhmään "ihan kiva".


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet

Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet
Savukeidas 2007
Sivuja: 265

Halun ja epäluulon esseet oli mieluisimpia lukukokemuksiani viime vuonna. Sen vuoksi odotinkin kovasti pääseväni lukemaan Vihan ja katkeruuden esseitä, joka on tavallaan se ykkösosa. Odotin niin kovasti, että säästelin tarkoituksella sitä loma-ajalle, jotta olisi mahdollisuus lukea niin pitkissä pätkissä kuin tahtoisin.

Ennalta tiesin kokoelmasta oikeastaan vain sen, että se käsittelisi ainakin lihansyöntiä, ja lihansyöjät saisivat kuulla kunniansa. Siltä osin ei totisesti tarvinnutkaan pettyä, joskaan kirjoittaja ei tuominnut lihansyöntiä niin monipuolisesti kuin olin kuvitellut, mutta tämä johtui pelkästään siitä, että lihansyöntiä ei tarvitse tuomita monipuolisesti, koska sitä on niin yksiselitteisen mahdotonta puolustaa. Kun tämä essee aloittaa kokoelman, niin lihasyöppönä olinkin siitä eteenpäin lukiessani jo henkisesti alistettu: en kyennyt puolustelemaan ihan normaalina pitämääni tekemistä enkä silti näytä myöskään olevan valmis muuttamaan käytöstäni. Kirjoittaja oli siis jo saanut viimeisen sanan, eikä minun tarvinnut enää edes haaveilla samanlaisesta lukuasenteesta kuin Halun ja epäluulon kohdalla, jolloin kuvittelin etsiväni jotain, missä Nylén olisi väärässä. Ei sillä että minulla sellaista tarvetta nyt olisi ollutkaan, ja aavistin häviäväni joka tapauksessa tämän lihansyönnin takia.

Kaikkiaan kirjassa on 15 esseetä. Aiheeltaan lihansyönti on ilman muuta kiinnostavin, mutta kirjoittajan taitonsa Nylén osoittaakin parhaiten siinä, että hän kykenee luomaan mielenkiintoa niihinkin aiheisiin, joita lukija ei vielä tunne. Hauskinta luettavaa hänen esseensä ovat ilman muuta silloin, kun hän lyttää jotakuta, jota kohtaan en tunne sympatiaa. Tällaisissa tapauksissa lähes poikkeuksetta lyttäys kuulostaa perustellulta, joten ansionsa mukaanhan sai. Jos taas sympatiaa sattuu jo olemaan, niin sitten ei enää tunnukaan kivalta.
Aivan yhtä paljon en tästä kokoelmasta innostunut kuin edellisestä. Syynä saattoi olla se, etten ryhtynyt lukemaan yhtä suuren kiihkon vallassa, vaan enemmänkin innostuneena ja hyvin korkein odotuksin. Kyllähän kirja niihin odotuksiin vastaa, mutta edellisen kohdalla kävi toisin: silloin ne ylitettiin ja korkealta. Saatoin siis sortua pienimuotoiseen kohtuuttomuuteen.

Yksityiskohtana jäi mieleen se, että Nylén näyttää viittaavan huomattavan usein taiteilija Teemu Mäkeen ja hänen kissantappovideoonsa. Ei siis pelkästään tässä kokoelmassa, vaan myös siinä toisessa.

En voi kuin harmitella, että nyt nämä on luettu. Olen ehtinyt monta kertaa mainita siitä, miten luen kirjoja vain yhden kerran. Jos joskus ryhdyn jotain lukemaan uudelleen, niin nämä kaksi tulevat epäilemättä olemaan siellä listan kärkipäässä. Samalla suosittelen näitä muillekin, sillä kuten ylempänä sanoin, nämä eivät edes ole riippuvaisia mielenkiinnosta aihetta kohtaan.