keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle

Osmo Soininvaara: Jäähyväiset eduskunnalle
Teos 2015
Sivuja: 240

Osmo Soininvaara jäi pois eduskunnasta kolmannen - ja omien sanojensa mukaan viimeisen - kerran. Viimeksi hän jäi pois 2007 palatakseen neljä vuotta myöhemmin takaisin intoa puhkuen. Ikäväkseen hän joutui kuitenkin huomaamaan, ettei paikka enää ollut entisensä: politiikan teosta oli tullut lyhytjänteisempää helppojen pisteiden metsästystä, eli sanalla sanoen osaoptimointia. Nimestään huolimatta kirja ei suinkaan keskity vain Soininvaaran poistumiseen eduskunnan näyttämöltä, eikä se myöskään ole muistelmateos. Ehkä joku muu nimi olisikin ollut kuvaavampi.

Luin kirjan juuri eduskuntavaalien jälkeen. Mieleen tuli väistämättä, että sekä vaalien tulos että erityisesti vaalikampanjat olisivat varmasti toisenlaisia, jos kaikki äänestäjät olisivat myös lukeneet tämän, mieluiten tietysti etukäteen. Vähintäänkin toivoisin ehdokkaiden ja erityisesti uusien kansanedustajien tämän lukevan, sillä kirjan antama kuva politiikan teosta ja eduskuntatyöskentelystä on kovin erilainen kuin se, mikä minulle on uutisista ja lehdistön kautta välittynyt.

Soininvaaran analyysi viimeisimmän hallituksen epäonnistumisesta on kiinnostavaa, mutta samalla huolestuttavaa luettavaa. Uskon kyllä, kun hän sanoo aikaa juuri heitetyn neljä vuotta hukkaan ja tilanteen sitä myötä ennestään pahentuneen, ja huolestuttavaa on se, että poliittinen kenttä on antanut sen tapahtua.

Pelkkään sormella osoitteluun ja jälkiviisauteen Soininvaara ei suinkaan tyydy, eikä kukaan häneltä sellaista kaiketi odottanutkaan. Analyysin ohessa on luontevasti ehdotus siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten. Eduskunnan työskentelytavassa olisi parantamisen varaa, ja osa siitä vastuusta kuuluu myös medialle: vallan vahtikoiran ensisijainen tehtävä ei pitäisi olla klikkausmäärän optimointi (katso kuvat!), vaan halpahintaisella skandaalijournalismilla pitäisi olla vain välillinen arvo, kun se mahdollistaa resurssien hankkimisen yhteiskunnalliselle valvonnalle ja vaikuttamiselle sitä kautta.

Itse olen useaan otteeseen ihmetellyt vallitsevaa vaalitapaamme, ja Soininvaaran ehdotukset sen vaihtoehdoiksi kuulostivat hyvältä. Voisi tästä huonompaankin suuntaan mennä, mutta ei kovin todennäköisesti.

Minun nähdäkseni asioista voi olla Osmon kanssa eri mieltä, mutta silti kirjan lukeminen kannattaa.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja

Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja
Ursa 2010
Sivuja: 335

Olen ehtinyt kirjoittaa jo niin monesta Valtaojan kirjasta, että on kovin vaikeaa keksiä enää mitään uutta. Tämänkertainen kirja on vieläpä kokoelma muualla aiemmin julkaistuista teksteistä ja joistain julkaisemattomista, eli kyse ei edes ole teoksesta, joka muodostaisi teemaltaan yhtenäisen kokonaisuuden.

Sen verran kuuluu toistaa, että muistaa ylistää Valtaojan kirjoittajantaitoja. Hänen tekstinsä on sujuvaa ja mukaansatempaavaa. Useimmiten tulee tunne, ettei sillä edes ole niin väliä, mistä aiheesta hän kirjoittaa, sillä tulos on joka tapauksessa kiinnostavaa ja viihdyttävää. Hänellä on hyviä näkökulmia suunnilleen kaikkiin asioihin, mikä seikka nojautuu hänen laajan yleissivistyksensä varaan.

Populaarina tiedekirjana pidän tätä kevyenlaisena. Tämä johtuu pitkälti siitä yhdistävän teeman puuttumisesta, tekstejähän ei ole harkittu toisiaan täydentämään, ja siksi mukana on myös jonkin verran toistoakin.

Hauskana yksityiskohtana mainitsen sen, että jokaiseen tekstiin on kirjoitettu jälkisanat. Kirjoittamisajankohdan ja kirjan julkaisuajan välillä on kulunut vaihteleva määrä aikaa, ja Valtaojalla itselläänkin on joistain aiheista tuoreempaa tietoa. Joissain tapauksissa taas valaistaan sitä tarkoitusta, johon teksti on alun perin kirjoitettu.

Kiinnostavimpana antina pidin kirjoituksia tulevaisuuden visioista. Erityisesti jäi mieleeni ajatus siitä, että tietotekniikan kehittyessä ihmisen koko aivokapasiteetti voitaisiin tallettaa ja simuloida tietokoneella, ja heti ensiksi tulee mieleen, että mitäs jos sitä kapasiteettia laitettaisiin saman tien vähän lisääkin? Edes mielikuvitus ei riitä asettamaan rajoja sille, mitä sen jälkeen voikaan tapahtua. Toinen mieleenpainuva kirjoitus oli historiikki avaruuden valloituksesta. Fiktiivinen kertomus on kirjoitettu vuonna 2957, tasan tuhat vuotta ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon jälkeen, ja kertoo miten kaikki siitä etenikään.

Kun Valtaoja on ehtinyt kirjoittaa jo melkoisesti omasta alastaan, niin voisi olla kiinnostavaa, jos hän kirjoittaisikin kirjan jostain ihan muusta. Jostain, mitä hän ei ammattinsa puolesta tunne lainkaan. Veikkaan, että tulos olisi siitä huolimatta hyvä.