tiistai 12. tammikuuta 2016

Veli-Pekka Hänninen: Minä, vakuutusetsivä

Veli-Pekka Hänninen: Minä, vakuutusetsivä
WSOY 2012
Sivuja: 363

Vakuutusetsivä on ammatti, joka sijoittuu samaan lokeroon pysäköinninvalvojan kanssa: kohtuullisen kunniallinen työ, mutta tavallisilta ihmisiltä on turha odottaa saavansa arvostusta. Kirjan päähenkilölle Reko Laulumaalle se kuitenkin sopii: lapseton poikamies, jonka ei tarvitse välittää muista kuin itsestään eikä jäädä säälimään niitä vakuutuksenottajia, joiden elämä on hänen työnsä seurauksena ehkä suistunut lopullisesti raiteiltaan.

Täysin puhtaaksi hän ei omaatuntoaan tunne, ja vakavan sairauden jälkeen hän alkaakin tarkastella työnsä kohteita inhimillisemmin: tekeekö hän oikein hoitaessaan työnsä tehokkaasti? Toki vakuutuspetos on aina petos, mutta kun vakuutusyhtiön omat toimet alkavat näyttää arveluttavilta, niin Reko joutuu tekemään henkilökohtaisen ratkaisun siitä, mitä tutkii milläkin tavalla ja kenelle löydöksistään kertoo. Samaan ratkaisuun liittyvät myös hänen ystävyys- ja ihmissuhteensakin. Tämä pohdiskelu voisi olla ihan kiinnostavaakin, mutta kirjassa siihen ei ole sen kummemmin lähdetty syventymään, vaan ratkaisut tulevat nopeasti ja vailla sen kummempia perusteluja.

Vaikkei tarinasta mitään syvällistä viisautta löydykään, on se varsin sujuvaa luettavaa. Tämä on kirjailijan esikoisromaani, mutta hän on silti kokenut käsikirjoittaja, ja jälki on sen mukaista. Lukijan mielenkiinto pysyy juuri sopivasti yllä loppuun saakka, eikä sekään tule yllätyksenä, että Rekon edesottamuksista on ehtinyt tulla toinenkin kirja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti