Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta?

Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta? - Skeptisiä näkökulmia nykymenoon
Ursa 2017
Julkaisija: Skepsis ry
Sivuja: 227

Tässä kirjassa yhteensä 12 kirjoittajaa käsittelee artikkeleissaan joltain kantilta tietämättömyyttä ja erilaisia harhaluuloja suhteessa vallitsevaan tieteelliseen tietoon. Tietoahan on tarjolla aivan valtavia määriä, ja erityisesti sosiaalisen median myötä on tuntunut vahvistuvan se, että ihmiset hakeutuvat omiin "kupliinsa", joissa jylläävät asioista samaa mieltä olevat henkilöt. Siinä ei sinänsä ole mitään erikoista, ilmiö on varsin ymmärrettävä. Tämä kirja pyrkii tarjoamaan näkökulmaa sille, joka haluaa ehkä kyseenalaistaa omaa tai jonkun toisen kuplaa, mutta pysytellä samaan aikaan objektiivisena.

Monet teksteistä kohdistuvat terveyteen liittyviin aiheisiin. Se ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon, miten usein uutisissa kerrotaan erilaisista terveysvaikutuksiin liittyvistä tutkimuksista. Asiaan perehtymättömän maallikon on vaikeaa pysyä perillä siitä, mikä kulloinkin onkaan terveellistä ja mikä ei, kun tutkimuksista kertovat artikkelit eivät yleensä edes yritä ottaa siihen kantaa - eikä niiden pitäisikään. Minulle itselleni tuli isona yllätyksenä mm. se, ettei syöpäseulonnoilla pystytä vähentämään noihin syöpiin kuolleisuutta. Intuitiivisesti tämä vaikuttaa hämmentävältä, ja arvatenkin sen vuoksi niitä edelleen jatketaankin. Intuitio ei kuitenkaan ole sama asia kuin totuus, vaikka siltä tuntuisikin.

Tottahan mukana on myös yliluonnollisuuksiin liittyvää tekstiä. Skepsishän on pitkään tarjonnut rahapalkkion siitä, jos joku kykenee valvotuissa olosuhteissa esittämään paranormaalin ilmiön. Tarjouksen ehdot on kerrottu, ja minä pidin kovasti osasta, jossa kerrottiin aikojen saatossa tapahtuneista yrityksistä vastata tähän haasteeseen. On syytä korostaa, ettei näitä tapauksia ole kirjoitettu mitenkään pilkkaavassa tai vahingoniloisessa sävyssä.

Jos katsoo tuota sivun oikeassa reunassa olevaa listaa kirjailijoiden esiintymistaajuudesta blogissani, niin ei ole yllättävää, että nostan vielä Kari Enqvistin nimen esille. Hänen tekstinsä käsittelee tieteellisen tiedon ja tieteellisen maailmankuvan kohtaamia haasteita. Se on suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa, jonka mielessä tai puheessa tuppaavat yhdistymään sanat "tiede" ja "vain".

Ennen kuin kukaan ryntää kommenttikenttään yhdistämään sanoja "tiede" ja "kupla", niin kyllä, minä katson olevani siinä tieteellisessä kuplassa. Mutta ainakin se kupla on varsin hyvin perusteltu.

Suosittelen!

Jens Lapidus: Sthlm delete

Jens Lapidus: Sthlm delete
Suomennos: Jaana Nikula ja Petri Stenman
Like 2015
Sivuja: 440

Tämä kirja on jatkoa VIP-huoneelle, joka aloitti kirjasarjan. En enää jaksanut muistaa edellisen kirjan tapahtumia, ainoastaan päähenkilöiden nimet olivat tuttuja. Se ei ole hyvä asia, sillä tavallaan henkilöt lähtivät uudelleen melkein nollasta liikkeelle, eikä lukukokemuksesta tullut aivan sellainen kuin olisi pitänyt.

Kaksi päähenkilöä ovat edelleen samoja: Emelie Jansson ja Teddy Maksumic. Emelie - liikejuristi - on nimetty puolustusasianajajaksi murhatapaukseen, ja Teddy toimii tutkijana. Murhajuttu kylläkin ohjaa päähenkilöiden edesottamuksia, mutta sen selvittäminen tuntuu hieman sivuseikalta. Tärkeämpiä ovat menneisyyden tapahtumat, jotka ovat murhaan johtaneet.

Kolmas päähenkilö on Teddyn sisarenpoika Nikola Maksumic. Hän vapautuu ensimmäiseltä vankilatuomioltaan, ja on saman tien taas rikollispuuhissa mukana. Teini ei pärjää omillaan, vaan tarvitsee enonsa apua.

Takaumajaksot ovat kiinnostavia. Niissä asianomainen kertoo rahanpesuun, veronkiertoon ym. talousrikollisuuteen liittyvistä toimistaan. Pahoihin vaikeuksiin hän joutuu kuitenkin aivan muista syistä, jotka eivät kokonaisuudessaan edes selviä kirjan aikana.

Kyllähän tämä kirja jatkaa edellisen aloittamaa sarjaa, mutta selkeästi on kyse välityöstä. Omalla kohdallani edellisen osan lukemisesta oli tosiaan kulunut jo liian kauan aikaa, ja sen myötä sain maistiaisen siitä, miten hyvin tämä toimisi omillaan: ei kauhean hyvin.

Sikäli tällaisista kirjoista on melko turha kertoa erikseen. Olisi toimivampaa kertoa samalla kertaa koko sarjasta.

Joka tapauksessa mielenkiintoni heräsi, ja aion lukea aikanaan myös trilogian viimeisenkin osan, joka kuvauksen perusteella näyttää paikkaavan niitä juonen piirteitä, joita jäin kaipaamaan.

Jenni Sarras: Tavarataidot

Jenni Sarras: Tavarataidot - arkijärjellä koti kuntoon
Tammi 2017
Sivuja: 172
Lukija: Meri Nenonen
Äänikirjan kesto: 4h 42min

Tämä voi olla hieman yllättävä kirja blogissani, mutta meidänkin kotona tahtoo olla turhan paljon tavaraa. Ajattelin, ettei olisi varmaan pahitteeksi kuunnella, mitä sanottavaa asiasta on ihmisellä, joka on viitsinyt ajatella sitä niin paljon, että on kirjoittanut aiheesta kirjan. Eikä edes pelkkää kirjaa, vaan kokonaisen blogin: arkijarki.net/. Blogia en ole lukenut, mutta kun nyt vilkaisin, niin oli lohduttavaa huomata, ettei se kirjailijankaan koti hiponut täydellisyyttä, vaan aivan päinvastoin.

Tämä kirja ei anna (pelkästään) ohjeita siihen, miten kodin tavarapaljoutta pitäisi raivata ja järjestää, vaan keskittyy enemmänkin siihen, miten tavaroihin pitäisi yleisemmin suhtautua. Toki raivaaminen ja järjestäminenkin saavat oman huomionsa, mutta tärkeä pointti on myös siinä, että pitäisi opetella tunnistamaan, mikä määrä tavaraa on kullekin sopiva.

Niin ikään on oleellista tajuta se tosiasia, että jos kotiin tulee sisään enemmän tavaraa kuin sieltä lähtee ulos, niin ennen pitkää tila tulee loppumaan kesken, siitäkin huolimatta että säilytystilaa hankkisi lisää tai tavaransa järjestelisi paremmin. Sen vuoksi tähän tavaravirtaan vaikuttaminen on hyvä keino vaikuttaa koko ongelman syntymiseen.

Kirja käsittelee tätä tavara-asiaa melko perinpohjaisesti, vaikkei kovin pitkä olekaan. Välillä mieleeni muistui yläasteen kotitaloustunti, jossa opettaja puhui kenkien huoltamisesta. Ajattelin silloin, että eihän kukaan voi jaksaa nähdä noin paljon vaivaa yksien kenkien takia, elämään on pakko mahtua muutakin kuin jalkineiden hinkkaamista. (Mainittakoon, että käytin tuohon aikaan yksinomaan lenkkareita, jotka kuluivat rikki melkoisen nopeasti, ja sen lisäksi jalkakin kasvoi niin rivakkaan tahtiin, ettei niiden käyttöikä muutenkaan olisi voinut kovin pitkä olla.) On muistettava, ettei kannata edes yrittää ryhtyä tavarataidoiltaan täydelliseksi kertarysäyksellä. Siksi ne kohdat, jotka minulle muistuttivat kotitalousopettajasta, voivat jollekin toiselle olla oleellisia.

Jos ei muuta, niin ainakin tämä saa aikaan inspiraation ryhtyä raivaamaan :)

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus
Atena 2018
Painetussa kirjassa sivuja: 176
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Äänikirjan kesto: 4h 2min

Tämä kirja on jatkoa Mielikuvituspoikayustävälle. Oikeastaan se riittäisi kuvaukseksi sellaisenaan, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Sinkkuelämäänhän kirja kohdistuu voimakkaasti, ja vetonaulana on seksi, josta Rönkkönen kirjoittaa juuri niin avoimesti kuin lupaakin. Varatun ihmisen mielikuvissahan sinkkujen elämä on silkkaa seksiä aamusta iltaan, ilman turhia sitoumuksia ja syyllisyyksiä, ja joka ikinen kerta uuden ihmisen kanssa, joka on tietysti vielä edellistäkin henkeäsalpaavampi. Ymmärrän, että tällainen mielikuva ei aivan jokaisen sinkun kohdalla vastaa todellisuutta, mutta se seikka, että sinkkuelämästä kertova kirja on näin pullollaan seksiä, ei ainakaan hälvennä ko. mielikuvaa.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että edellä kuvaamani mielikuva on ihan oma tuotokseni, ja kirjassa kyllä mainitaan siitä, miten pitkä aika edellisestä kerrasta onkaan saattanut jo kulua. Kuitenkin samaa rehellisyyttä jatkaakseni on mainittava siitäkin, että kyllähän tätä kirjaa nyt myydään juuri sillä seksillä.

Minua tämä kirja ei oikein jaksanut enää sytyttää. En kuulu tälläkään kertaa kohdeyleisöön, oletettavasti useammastakin kuin yhdestä syystä. Itseäni häiritsi pikkuisen mm. se, etten tiedä, millainen useaan otteeseen mainittu Tinder on. Tiedän kyllä mitä varten se on ja jollain asteella toimintaperiaatteenkin, mutta kun mitään kokemusta ei ole, niin se väistämättä vähentää kiinnostusta.

Kirjoitanko minä tätä tekstiä edes ketään muuta kuin itseäni varten? Jos joku sattuu valitsemaan tämän kirjan luettavakseen juuri minun bloggaukseni perusteella, niin olisi hauska kuulla siitä. Jotenkin vain tulee mieleen, että joku toinen blogisti saattaisi tällä kertaa olla parempi mielipidevaikuttaja.

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu

Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu
WSOY 1984
Painetussa kirjassa sivuja: 206
Äänikirjan lukija: Esa Saario
Äänikirjan kesto: 4h 44min

Tässä on jälleen yksi äänikirja, joka valikoitui kuunneltavaksi pitkälti siksi, että se sattui olemaan saatavilla. Tällä kertaa tuuri oli myötä, sillä kirja osoittautui ennakko-odotuksiani paremmaksi.

Eletään 1960-lukua jossain Perämeren rannalla olevassa satamakylässä. Töitä ei ole liiemmin tarjolla, ja laivojen lastaus ja purku ovat todellista pätkätyötä: työntekijät värvätään jokaiseen laivaan erikseen. Sillä, joka työläiset pääsee valitsemaan, on harmittavan paljon valtaa, ja harmillista se on etenkin silloin, jos valitsija sattuu olemaan mieleltään yhtä ilkeä kuin tässä kirjassa oleva Korpela. Hän käyttää valtaansa häikäilemättä hyväkseen, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista, ainakaan jos mielii vielä joskus päästä tienaamankin.

Korpela on kuitenkin vain sivuhahmo. Päähenkilöitä ovat Vesterperin Aaro ja hänen poikansa Bruuno. Aaron käsi on rampautunut onnettomuudessa vuosia sitten, ja hän kykenee vain kalastelemaan. Bruuno on lähtenyt merille, ja kirjan nykyhetkessä hän on palannut käymään kotikyläänsä vuosien tauon jälkeen. Poissaolon aikana Bruunon äiti on kuollut, ja menneisyydessä tuntuu olevan selvittämättömiä asioita. Juuri siihen kirja keskittyykin: menneisyyteen palataan vähä vähältä takautumien kautta, ja hiljalleen kuva selkiytyy niin Bruunolle kuin lukijallekin.

Vaikka ihmissuhteet ovatkin kirjan keskiössä, niin samalla tämä oli kiinnostava matka lähihistoriaan. Kirjan miljöö kuulostaa nykypäivän kaupunkilaisen korvaan niin vieraalta, etten kyennyt itse edes päättelemään, millä vuosikymmenellä siinä oikein ollaan.

Maininnan ansaitsee myös lukija Esa Saario. Tämä on käsittääkseni äänikirjanakin melko vanha, varmaankin löytyy jostain ihan cd-levyinä. Saario ei suinkaan pelkästään lue kirjan tekstiä, vaan eläytyy siihen hienosti äänellään. Kokemukseni äänikirjoista on vielä kovin suppea, enkä osaa sanoa miten yleistä tällainen on, tai erottuuko Saario todella vai ei. Minun mielestäni näitä pitäisi lukea juuri tällä tavalla.